sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Nuka näyttelemässä!


Nuka-neitonen eli Tuulikaislan Zapphire Prisca kävi kolmannessa näyttelyssään Sipoossa kauniissa aurinkoisessa säässä! Nuka osallistui nuortenluokkaan, tuloksena upeasti NUO ERI! Suurempaa jatkokisamenestystä ei tällä kertaa tullut, ROP oli nuortenluokan kilpasisko Pimu ja VSP Johnny. Tuomarina oli Rainer Vuorinen, joka tykkäsi kauniisti esiintyneestä Nukasta, kuulemma hieman hentoinen on vielä, eli massaa täytyisi saada lisää =) Siitä Nukalle on aiemminkin vinkattu, mutta milläs pidät elosalaman paikoillaan... Syömisestä Nuka kyllä huolehtii, proteiinitankkaukset ovat jatkuvasti käynnissä. Onnittelut Nukan perheelle hienosti menneestä näyttelypäivästä!!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ei kesäpentuja =(

Vietimme mukavan viikonlopun ja vähän alkuviikkoakin hyvässä seurassa, ja Liia heilasteli sydämensä kyllyydestä! Hyvistä yrityksistä huolimatta astutus ei kuitenkaan tällä kertaa onnistunut, joten hartaasti suunnitellut kesäpennut jäävät nyt tulematta. Uutta yritystä myöhemmin, nyt palaamme takaisin arkirutiineihin =)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Viikonloppureissu Töysään!

Liian astutuspäivät osuvat tällä kertaa viikonlopulle, joten lähdemme koko perhe viikonloppua viettämään Länsi-Suomeen Töysään! No, Luka joutuu kyllä jäämään reissusta, mökkielämä tärppipäiväisen nartun kanssa olisi kyllä varmasti Lukan mieleen, mutta ei ehkä niin meidän muiden mieleen...

Toivomuksissa olisi kauniita, aurinkoisia päiviä, mutta säätiedotus näyttää pahasti plussakeliä ja räntäsadetta. Ei mikään paras kuherruskuukausikeli =). No, ehtiihän ennustus vielä muuttuakin, ja toisaalta, reipas vesisade taitaa olla niitä tavallisimpia koiraharrastuskelejä!

Luka varmasti ottaa hoitoreissustaan kaiken irti... Kun silmä välttää, on sänkykin vallattu =)

torstai 24. maaliskuuta 2011

Juoksut alkoivat!




Liia aloitti vihdoin helmi-maaliskuuksi odotetut juoksunsa, eli ihan aikataulussa =) Nyt seuraillaan oikeiden astutuspäivien saapumista, ja sen jälkeen lähdetään reissuun kohti keskisempää Suomea tapaamaan Roopea, ja toivotaan, että astutus onnistuu ja tulosta olisi odotettavisssa. Mutta siitä enemmän myöhemmin!

Vielä vähän aika sitten ei juoksuista ollut tietoakaan, ja päiväunet otettiin mukavasti vierekkäin, mikä on meillä hyvin harvinaista! Yleensä molemmat vetäytyvät omiin paikkoihinsa nukkumaan, mutta sopu sijaa antaa =)

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Nuka kylässä



Nukan perhe lähti reissuun, ja Nuka tuli muutamaksi päiväksi hoitoon! Kun ei seuraavaa pentuetta vielä kuulu, niin kutsutaan edellinen kokoon =) Liia ja Nuka jaksavat leikkiä, milloin eivät köllöttele vierekkäin. Tosin Liia tyytyy paljon katselemaan Nukan riehumis-pelleily-leikkimistä ja heiluttelemaan häntää muka-osallistuvana. Luka ei oikein tiedä, onko Nuka tyttö (ihana) vai se inhottava pennunriiviö (pysyn loitolla), joten rauha pysyy maassa, kun suuremmat liehittelyt eivät ole onneksi alkaneet! Aina välillä pitää vähän koittaa hurmata, mutta nopeasti Luka tulee toisiin ajatuksiin, ikään kuin muisti palaisi - ainiin, tää on NUKA - ja vetäytyy takaisin makoilemaan =) Ulkona kolmikko on niin vauhdissansa, etteivät oikein samaan kuvaan mahdu, mutta yritinpä kuitenkin...


maanantai 28. helmikuuta 2011

Lomailua pakkassäässä


Olimme koko porukka Rukalla hiihtoloman vietossa viime viikon. Pakkasta oli riittävästi, ja loppuviikosta puhallellut kylmä tuuli ei tehnyt ulkoilusta yhtään mukavampaa! Koirilla riitti vauhtia, mutta kyllä molemmilla alkoi tassut palella, etenkin Liialla, jonka tuuheat tassukarvat keräävät isoja lumipaakkuja lenkeillä! Niitä sitten pitää pureskella kesken lenkin, ja märkiin karvoihin tarttuu vielä tehokkaammin lisää lunta...

Roopen lonkkatulokset tulivat Kennelliitosta takaisin ja samalla näkyviin Koiranettiin, ja tulos pysyi B/B:nä, kuten kuvannut lääkäri oli arvioinut! Liiankin silmätulos tuli vihdoin näkyviin nettiin, missä lienevät paperit matkanneet kuukauden. Nyt on siis kaikki virallisestikin kunnossa, ja juoksujen odotellaan alkavan hetkenä minä hyvänsä! Tosin yleensä kun jotain odottaa, sitä saa odottaa pitkään ja hartaasti, ja olenkin varautunut siihen, että tässä vielä vierähtää viikkokaupalla, katsellaan sitten kuun lopussa uudelleen =)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Reissuviikonloppu


Koiratkin pääsivät reissaamaan, kun kävimme viikonloppuna Kuopiossa. Tavaramäärän ollessa nykyään melko reilu koirienkin matkustuspaikat ovat muuttuneet, ja toinen matkustaa takakontissa ja toinen takapenkillä. Yllättäen Luka ei enää ole niin tyyni automatkustaja auton sisätiloissa, vaan mieluusti viettäisi matkan sylissä! Mikä ei ole kenenkään kannalta kovinkaan mukava vaihtoehto, 13 kiloa huojuvaa koiraa on hieman liikaa usean tunnin matkalla! Onneksi tyytyi myös siihen, että pää oli sylissä tai vieressä rapsuteltiin, mutta kova oli läheisyyden tarve. Toisin kuin Liia, joka nukkui tyytyväisenä koko 5 tunnin matkat suuntaansa, matkusti sitten häkissä tai penkillä. Helppo matkakaveri!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Liia ja Roope!



Liian sulhoksi on valittu komea, mahdottoman mukava ja hyväluonteinen poika Roope eli Maricosan's Quaestus Orion! Roope on käynyt terveystarkastuksissa 19.1.11, ja kaikki tulokset olivat kunnossa!
silmät ok
polvet 0/0
kyynärät 0/0
lonkat lähtivät B/B:nä Kennelliittoon arvioitavaksi, ja nyt jännityksellä odottelemme, pysyykö tulos vai muuttuuko se. Vielä muutama viikko vierähtänee, lääkärin arvion mukaan menee 5 viikkoa tulosten saapumiseen.

Roope KoiraNetissä

perjantai 28. tammikuuta 2011

Silmätarkastuksessa


Liia kävi uusimassa silmätutkimuksensa 27.1.11! Edellisestä tarkastuksesta oli kulunut jo yli 2 vuotta, ja se on kooikereilla jalostusohjeissa rajana, joten uusi tutkimus oli tarpeen tehdä. Silmät tarkastivat Juha Pärnänen ja silmätarkastusoikeuksia opiskeleva Anssi Tast VetHausissa, ja kaikki oli kunnossa edelleen! Hieman kyllä ihmettelin, kun tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi, että sitten sama pöydän toisessa päässä. Mietin, että mikä sama, johan ne silmät tutkittiin... Mutta se liittyikin siis lääkäriaseman oman lääkärin opiskeluihin, eli tuli oikein tuplasti silmät katsottua. Nyt on siis Liian osalta terveystutkimustulokset kunnossa astutusta ajatellen!